Seuraava puhe pidettiin 12.12.1984 Qomissa, islamin pyhässä kaupungissa (Iranissa). Konferenssissa jossa oli läsnä 30 islamilaisen maan edustajat, tapahtuma ajoittui profeetta Muhammedin syntymäpäiväksi, ja se sekä radioitiin että televisioitiin, seuraavassa osa puheesta.
Jos sallitaan uskomattomien (infidels) jatkaa osaansa Maan (planeettamme) tuhoamisessa, tulee heidän moraalinen rangaistuksensa, joka heitä vähitellen kohtaa, vielä pahemmaksi. Jos me sen sijaan surmaamme uskomattomat, pysäyttääksemme heidän aktiviteettinsa, teemme heille itse asiassa palveluksen. Sillä siten heidän lopullinen rangaistuksensa (helvetissä) tulee lievemmäksi.
Se, että sallitaan uskomattomien elää, on samaa kuin että hyväksyy heidän toimintansa. Se, että surmaa heidät, merkitsee samaa kuin että Allahin - Luojan käskystä suorittaa kirurgisen toimenpiteen.
He jotka seuraavat Koraanin lakia, tietävät että meidän tulee totella Qissasin sääntöjä ja että meidän tulee tappaa. Sota on siunaus ihmiskunnalle ja maailmalle. Allah itse kehottaa miehiä lähtemään sotaan ja tappamaan. Koraani sanoo: Menkää ja taistelkaa kunnes kaikki korruptio ja tottelemattomuus jumalaista lakia kohtaan on hävitetty.
Ne sodat, joita profeetta - siunattu olkoon hänen sielunsa - kävi uskomattomia vastaan, olivat jumalallisia lahjoja ihmiskunnalle. Sen jälkeen kun olemme saaneet voiton tässä sodassa ( Irakia vastaan) tulemme käymään muita sotia ja taisteluja. Sillä tämä sota ei vielä riitä. Meidän tulee jatkaa taistelemista kunnes kaikki mädännäisyys ja tottelemattomuus islamin lakeja vastaan on loppunut koko maailmassa. Koraani sanoo: Sota - sota, kunnes voitto on saavutettu. Uskonto ilman sotaa on typistetty uskonto. Mikäli Isa - (Jeesus) - Allah Hänen sieluansa siunatkoon - olisi saanut elää hieman kauemmin, olisi Hänkin tarttunut miekkaan kuten Musa (Mooses) teki aikaisemmin. Ne hovi-mullahit jotka väittävät että sota on vastoin pyhän kirjamme lakeja ovat islamin vihollisia. Mutta Allah olkoon ylistetty, nuoret soturimme tottelevat hänen käskyjään ja lähtevät taistelemaan. He tietävät että uskomattomien tappaminen on ihmisen (siis muslimin) kaikkein jaloin tehtävä Allahin palveluksessa.
Rauhan uskonto?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti