tiistai 20. tammikuuta 2009

Obama sai kansan hengittämäänkin samaan aikaan...!!!!

Katsokaa nyt millaista höpönlöpöä tämäkin...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1635921

"Suomen USA:n suurlähettiläs vaikuttui virkaanastujaisissa
20.01.2009 22:34

- Upea kokemus, Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Pekka Lintu kuvaili tuntojaan virkaanastujaisten jälkeen.

Hän seurasi tapahtumia ylhäällä lehtereillä muiden diplomaattien kanssa ja sanoi edessä avautuneen valtavan väkijoukon tehneen häneen suuren vaikutuksen.

- Sen huomasi jo silloin, kun ajoimme Capitolille. Katujen varret olivat täynnä ihmisiä, ja se teki aikamoisen vaikutuksen. Itse seremonia oli hieno. Kaikki olivat paikalla ja hengittivät samaan aikaan, suurlähettiläs kertoi puhelimitse Washingtonista.

Obaman valintaa ja virkaanastujaisia on kutsuttu historialliseksi hetkeksi, ja Lintu on samaa mieltä.

- Sanaa on käytetty paljon, mutta ei sitä voi muuten sanoa.

Uuden presidentin virkaanastujaispuheesta jäi päällimmäisenä suurlähettilään mieleen kriisitietoisuuden korostaminen. Yhdysvalloilla on suuria taloudellisia vaikeuksia ja maa on sodassa, mutta presidentti korosti sitä, että niistä päästään yli.

- Hän painotti sitä, että vaikeuksista selvitään, kun kaikki osallistuvat työhön. Se vaatii paljon kovaa työtä, mutta niistä selvitään.

Lintu totesi, että uusi presidentti merkitsee myös uutta mahdollisuutta Yhdysvalloille.

- Obamalla on paljon positiivista kannatusta. Hänen valtaantulonsa ei ehkä heti helpota asioita, mutta syntyy positiivista aaltoa, ja sitä kautta asioita saadaan hoidettua.

Suurlähettiläs on pari kertaa kätellyt Obamaa, mutta tapaamista ei ole vielä järjestynyt, eikä todennäköisesti ihan hetkeen järjestykään.

- Obaman täytyy ensin käynnistää isot ja kiireiset prosessit kotimaassa ja keskittyä myös maailmalla olevien kriisien hoitamiseen. Kahdenväliset asiat eivät ole nyt tärkeysjärjestyksessä kiireisiä.

Obaman virkavalan jälkeen Lintu lounasti Valkoista taloa vastapäätä sijaitsevassa presidentin vierastalossa Blair Housessa, ja lounaan jälkeen vieraat seurasivat Blair Housen ohi Pennsylvania Avenueta pitkin kulkenutta paraatia.

- Illalla on vielä Union Stationilla juhlatilaisuus, johon myös presidentin ja varapresidentin pitäisi tulla käymään. Keskiviikkona menemme Washingtonin kansalliskatedraaliin, suurlähettiläs kertoi kutsuvieraiden ohjelmasta.

VARPU SIHVONEN, New York

Ei ihme, että pörssikurssit laskivat:

http://www.uusisuomi.fi/raha/47452-kurssit-laskivat-new-yorkissa-obaman-puheen-jalkeen

Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Miksi he aina uudestaan ja uudestaan antavat imaista itsensä tällaiseen ihan käsittämättömään valheeseen, jonka takana ei ole niin yhtään mitään? (Tai onhan siellä itse Saatana nauramassa räkäistä nauruaan)

Ei kommentteja: