sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Miksi Israelia vihataan?

http://www.kristitynfoorumi.fi/raamisrjamuut.htm

"Raamatun ilmoituksen päämerkitys ei ole jossakin kansassa, vaan Jumalan tahdossa kansoja ja ihmisiä koskien. Israel valittiin, ei siksi, että Jumala haluaa korottaa sitä, vaan siksi, että sen kautta Jumala korottaa itsensä ja tekee tahtonsa tiettäväksi koko maailmalle. Kun Israelista tulee ”kansojen pää” se tarkoittaa nimenomaan sitä, että ihmisen Vapahtaja Kristus, Messias palaa maan päälle hallitsemaan. Israel on edelleen välikappale, sillä Messias saapuu Jerusalemiin. Ensisijaisesti Hän on pää.

Keskeinen asia on juutalaisen kansan kautta ilmestynyt maailman Vapahtaja, syntien sovittaja. Niin kauan, kuin kansojen ihmiset eivät ota vastaan Jumalan tarjoamaa sovitusta, synti, sota ja kuolema hallitsevat.

Israel ja juutalaiset muistuttavat kaiken aikaa yhdestä oikeasta Jumalasta ja siksi maa sekä kansa aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia pakanoiden keskuudessa. Kun on ristiriita Jumalan kanssa, on ristiriita Jumalan ilmoitetun tahdon kanssa. Koska Israel ja juutalainen kansa on Jumalan ilmoituksen välikappaleena, sitä oudoksutaan ja vihataan. Vihan perimmäinen syy on siis kapina Jumalaa vastaan.

Koska Jumala tuomitsee kaiken synnin, Hän tuomitsee valitun kansansa Israelin sallimalla pakanoiden vaivata sitä. Samalla Jumala kuitenkin tarkkaa pakanoita ja tuomitsee niiden kansat väärämielisyydestä Israelia kohtaan. Tuon väärämielisyyden juuret ovat tietenkin syvemmällä kuin suhde Israeliin, ne ovat syntyneet jo syntiinlankeemuksessa. Jumalan kunnian ilmestyminen tarkoittaa aina myös synnin tuomitsemista.

Israel ja Jerusalem ovat molemmat valittuja samaan tarkoitukseen. Ne ovat Jumalan valitsemat merkit langenneelle ihmiskunnalle. Vihamielisyys Jumalaa kohtaan johtaa yhä suurempaan vihaan Israelia ja Jerusalemia vastaan. Lankeemuksen merkit ja syvenevä suunta näkyvät erittäin selvästi ajassamme. Samalla luopumuksen merkit näkyvät kristikunnan keskellä. Maallinen ja kristillinen lankeemus etenevät samaa vauhtia ja samaan suuntaan."

Ei kommentteja: